Uupumuksesta uuteen lempeään elämään. Siinäpä se on alkusyäys koko mun yritystoiminnalle. Mulle on vuosien varrella monet kerrat sanottu, että mun pitäisi alkaa kirjoittamaan blogia. Nyt musta tuntuu, että tässä kohtaa voisi olla juuri se oikea hetki. Tässä ensimmäisessä postauksessa ajattelin kirjoitella vähän elämänpolusta, joka lähti johtamaan kohti Lempeyttä elämään -yrityksen syntymistä. Mennään siis joulukuuhun 2020. Tämä oli toinen kerta kun olin hakemassa apua työuupumukseen.
Työuupumus numero kaksi
Muistan kirkkaasti sen pysäyttävän hetken, kun työterveydessä muutama vuosi sitte kysyttiin, että milloin oon viimeksi nukkunut kunnolla. Tajusin, että en edes muista. Olin mennyt työterveyteen työuupumuksen takia ja yhtäkkiä tuntui, että olenkin ollut uupunut syntymästä saakka. No tämä ei sentään pidä paikkaansa, mutta siltä se sillä lohduttomalla hetkellä tuntui.
Tämä oli toinen kerta, kun olin hakemassa apua työuupumukseen. Edellisestä kerrasta oli muutama vuosi aikaa, mutta silloin olin vannonut itselleni, että ei koskaan enää: Ikinä enää en päästä elämääni tähän pisteeseen. Ja tässä sitä oltiin, kyyneleet poskille valuen.
Ja arvatkaa mitä? Jälkeenpäin ajatellen, tämä viimeisin uupumus oli parasta mitä mulle on tämän elämän aikana tapahtunut! Tuon työterveydessä käymisen jälkeen alkoi hidas ja vaikea matka kohti uutta.
Vaikka uupumus ei useinkaan liity pelkästään työhön, työ voi olla se väylä, mikä tuo uupumuksen päivänvaloon: Töissä kun on ”pakko” jaksaa, vaikka niitä voimavaroja ei enää kerta kaikkiaan ole.
Niinpä on pakko kohdata oma tilanteensa ja hakea apua.
Ja todellakin, mulle tämä oli toinen kerta kun olin hakemassa apua työuupumukseen. Mietin, että miten ihmeessä tähän pisteeseen on ajauduttu ja tein taas vakaan päätöksen, että tämä olkoon viimeinen kerta.
Orastava toivon kipinä
Palasin lopulta takaisin työhöni, jossa työolot olivat omalta osaltani menneet entistäkin huonompaan suuntaan. Mutta samalla elämässä alkoikin tapahtumaan pieniä asioita, jotka lopulta olivatkin tosi merkityksellisiä.
Samaan työskentelytilaan oli ilmestynyt uusi ihminen, jonka valoisuus ja positiivisuus tekivät välittömästi syvän vaikutuksen ja meillä lähti juttu luistamaan. Ennen hänen tapaamistaan, olin ehtinyt ajatella, että minulla ei kyllä kerta kaikkiaan ole energiaa, eikä voimia alkaa juttelemaan kenellekään uudelle ihmiselle.
Lopulta tämä ihminen tietämättään antoi mulle sysäyksen uudelle elämänpolulle. Kävi ilmi, että myös hän oli aiemmin jättänyt työtehtävänsä työuupumuksen vuoksi. Ihastuneena kuuntelin, miten innosta hehkuen hän aina minulle kertoi uusista hyvinvointivalmentajan opinnoistaan. Kunpa minunkin olisi mahdollista lähteä opiskelemaan!
Tässä kohtaa minuun oli kuin olikin syttynyt pieni toivonkipinä, orastava ajatus jostain ihan uudesta. Vaikka samaan aikaan ”tiesin”, ettei opiskelu mun kohdalla ole mahdollista. Olen opiskellut elämässäni paljon ja saanut siitä myös vinoilua osakseni. Olin kerta kaikkiaan siinä uskossa, etten minä voi enää opiskella, koska opintojani oli ennenkin kommentoitu ikävään sävyyn.
Olin tosi syvällä siinä ajatuksessa, että mun elämä nyt vain on tämmöistä kärsimystä, eikä auta muu kuin tsempata.
Rohkeita ja hullujakin päätöksiä
Mutta niin vain pikkuhiljaa lähtivät asiat rullaamaan uusille poluille. Uupumus ei toki otettaan helpottanut, kun edelleen sinnittelin töissä. Jotain oli kuitenkin jo muuttunut. Aloin näkemään ympärilläni vaihtoehtoja.
Kun työsopimukseni sitten loppuvuonna tuli maaliinsa, päätin olla tarttumatta jatkotarjoukseen. Ymmärsin olevani sen verran heikossa hapessa, että todennäköisesti joku muu nauttisi työstäni enemmän.
Ihan varovaisesti jopa mietiskelin tutustumista niihin hyvinvointivalmentajan opintoihin. En pitänyt sitä ollenkaan todellisena vaihtoehtona (koska en tosiaan voinut enää opiskella), mutta huomasin silti olevani pettynyt, kun sain kuulla, ettei opintoja enää seuraavana vuonna samassa muodossa järjestettäisikään.
Life Coachin työstä tai opinnoista en tiennyt yhtään mitään. Yllättäin juuri tässä kohtaa tuttavani toiselta paikkakunnalta kuitenkin huhuili somessa itselleen asiakkaita maksuttomaan harjoitusvalmennukseen. Jostain syystä päätin ilmoittautua mukaan, vaikka minusta tuntuikin, ettei minulla siinä kohtaa olisi sellaiseen mitään annettavaa. Olin edelleen todella uupunut ja valvoin lähes kaikki yöni. Lopulta tämä harjoitusvalmennettavaksi päätyminen oli kuitenkin erityisen merkittävä osa mun toipumismatkalla.
Aiemmin en tosiaan ollut edes tiennyt, mitä Life Coach tekee, saatikka mitä opinnot pitävät sisällään. Harjoitusvalmennuksen edetessä aloin pikkuhiljaa kyseenalaistamaan omia uskomuksiani ja etenkin sitä, että miksi en enää voi lähteä opiskelemaan. Life Coach -opinnot vaikuttivat ihan valtavan mielenkiintoisilta, mutta en silti uskonut niiden olevan minua varten.
Mutta niin vain lähtivät asiat taas etenemään ja yhtäkkiä eteeni tupsahtikin peruutuspaikka oman paikkakuntani Life Coach -opintoihin. Tässä kohtaa läheiseni kannustivat minua täydestä sydämestään opintojen pariin. Ja niinhän siinä kävi, että kohta jo olinkin mukana uudessa opiskeluporukassa ja minusta tuntui, kuin olisin kotiini tullut.
Kohti uutta elämää
Opintojen aikana mulle avautui aivan uusi maailma! Jo pelkästään se, että olin uhmannut omia uskomuksiani ja lähtenyt uudelleen opiskelemaan, oli todella merkityksellinen asia.
Valmentamon opinnoissa keskityttiin tosi paljon omaan henkiseen kasvuun ja omien syvälle juurtuneiden uskomusten kyseenalaistamiseen. Ymmärsin muun muassa sen, ettei opiskeluja missään tapauksessa tarvitse hävetä, vaan niistä saa olla ylpeä! Opintojen aikana itkin paljon, mutta kyllä siellä myös naurettiin! Opiskeluporukassa oli niin helppo olla, että uskalsin puhua ääneen omista peloistani ja mua kannateltiin niin, että sain rohkeutta puhua ja olla esillä.
Life Coach -opintojen aikaan nukkuminen oli edelleen vaikeaa ja jaksamisessa oli haasteita, mutta silti huomasin elämän taas hiljalleen täyttävän sisimpäni ja tunsin kuplivaa iloa ja olin varovasti onnellinen. Löysin opinnoista myös uusia ihania ystäviä, joiden kanssa ajattelimme asioista hyvin samalla tavalla. Nämä ihanat ystävät ovat edelleen mukana elämässäni.
Mietinkin itsekseni ja uusien ystävieni kanssa: Ei kai tämä elämä VOI olla tämmöistä suorittamista ja kärvistelyä! Päätin, etten enää suostu elämään omaa hyvinvointiani jatkuvasti tuhoten. En enää jaksaisi olla ulospäin iloinen ja pirteä ja avulias ja sisältä täysin romuna. Ymmärsin, että ainoastaan itse voin näihin asioihin vaikuttaa. Olin kai sen jollain tasolla aiemminkin ymmärtänyt, mutta minulla ei ollut voimia tehdä mitään asioita muuttaakseni.
Uupumuksesta uuteen lempeään elämään
Toipuminen kesti pitkän aikaa. Mutta tänä päivänä voin rehellisesti sanoa olevani onnellisempi kuin koskaan! Nukun yöni pääsääntöisesti hyvin. Teen asioita mitä rakastan ja millä on mulle tosi paljon merkitystä. Osaan sanoa ”ei” ja osaan ottaa omaa aikaa silloin kun sitä tarvitsen. Mun ympärillä on hyviä ihmissuhteita. Kaikki on ihan tosi hyvin. Olen tässä matkan aikana oppinut tuntemaan itseäni niin hyvin, että osaan ennakoida kuormittavia tilanteita ja mulla on työkaluja oman hyvinvoinnin hoitamiseksi ja ylläpitämiseksi.
Oman hyvinvoinnin lisäksi, mut tekee onnelliseksi se, että voin nyt vuorostani auttaa muita ihmisiä voimaan paremmin. Vaikeat kokemukset ovat kääntyneet voimavaraksi: Kun on itse rämpinyt tiensä ulos sieltä synkimmistä syövereistä, on matkaevääksi tarttunut ihan erityistä sydämenviisautta. Sellaista, mitä ei välttämättä lukemalla opi.
Heikkouden tunnustaminen on vahvuutta
Kannustan ihan kaikkia hakemaan apua tai tekemään elämänmuutosta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kuulemaan ne sisimmästä kumpuavat ensimmäiset hätähuudot. Uupumuksesta ylös rämpiminen on raskas matka, jossa ei läheisilläkään ole helppoa.
Oma toipumiseni kesti pitkään, sillä olin kohdellut itseäni huonosti vuosikaudet. Ja toki ymmärrän nyt, että en ollut koskaan toipunut siitä ensimmäisestäkään (työ)uupumuksesta, kun oli niin kiire päästä takaisin oravanpyörän kyytiin. Enhän toki voinut olla heikompi kuin muutkaan!
Myös minä voin auttaa pääsemään uupumuksesta eteenpäin. Mun kanssa voi käydä asioita läpi kasvotusten tai voimme tavata etänä.
Mun omaan toipumiseen oli ihan valtavan iso vaikutus sillä, että pääsin työttömyyteni alkupäivinä Life Coach -harjoitusvalmennukseen. Se oli ihan merkittävä askel kohti tätä uutta elämääni, uupumuksesta uuteen (lempeään) elämään. Tuo valmennus anto mulle rohkeutta lähteä viemään orastavaa ajatusta muutoksesta eteenpäin. Muutos lähtee aina omasta halusta muuttaa asioita.
Lempeyttä elämään
Lempeyttä elämään on siis tavallaan yhden naisen vastaisku tälle suoristuskeskeiselle ja kiireiselle maailmalle. Muutos lähtee aina omasta halusta muuttaa asioita ja usein myös rohkeudesta tehdä jotain aivan ”hullua”.
Tärkeää on myös sulkea korvansa kaikilta arvostelijoilta, sillä niitä meidän ympärillämme tulee riittämään aina. Omaan elämäänsä tyytyväinen ihminen kuitenkin harvemmin arvostelee toisen ihmisen ratkaisuja. Oletko samaa mieltä? Onkin tärkeää ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka aidosti toivovat sinulle hyvää. Erityisesti uupuneen ihmisen itsetunto on muutenkin saanut aika kovat kolhut osakseen, eikä siihen lannistavia kommentteja enää tarvita. Uupumuksesta ylös rämpiminen on raskas matka.
Koko maailma tarvitsee hurjan paljon enemmän lempeyttä ja myötätuntoa. Ja omalta osaltani olen lisäämässä sitä tämän pienen yritykseni kautta. Tarjoan lempeitä palveluja sekä ihmisille että heidän rakkaille koirilleen. Kaikki mun tarjoamat palvelut olen itse todennut hyviksi keinoiksi lisätä lempeyttä ja hyvinvointia elämään. (Kotikoirolassa en kylläkään ole ollut hoitotassuilemassa, mutta kyllä koiratkin tuntuu tykkäävän!)
Ja näin löysi tiensä päivänvaloon ensimmäinen Lempeyttä elämään -blogipostaus!
Kiitos että olet siinä.
