Elämä kantaa



Kun on lusikalla annettu, niin voiko kauhalla ammentaa?

Itsellenihän ei suoranaisesti ole tässä elämässä kauhalla annettu, eikä kultalusikkakaan ole syntyessä suupielestä roikkunut. Pikemminkin päinvastoin. Nuorempana ei todellakaan ollut sellainen olo, että elämä kantaa.

Ja tämä yrittäjyyshän se vaatii jos jonkinlaista rohkeutta ja heittäytymistä ja alttiiksi asettumista! Niin ja epävarmuuden sietämistä ja arvostelun kestämistä. Tässä on lopulta aika yksin. Ympärille on onneksi tässä jo pikkuhiljaa alkanut löytymään ihania, kannustavia ja samanhenkisiä ihmisiä ja olen saanut huomata, etteivät kaikki yrittäjät suinkaan ole pelottavia. Onko lopulta kukaan, voisi kysyä.

Rakastan ihan valtavasti tätä juttua mitä teen: Lempeitä palveluja ihmisille ja koirille! Ei voisi enempää minun juttuni olla. Hetkittäin kuitenkin hatara ja vasta hiljattain kokoon kyhätty itsetunto laskee suojamuurinsa alas, niin että sisäinen Mörkö pääsee kuiskuttelemaan korvaan omia rumia juttujaan.

Olen hetkittäin miettinyt, että entä jos en tulekaan pärjäämään yrittäjänä ja joudun luopumaan tästä unelmastani. Miksipä minusta tähän olisi, kun ei ole oikein minkäänlaisia valmiuksiakaan? Näissä pohdinnoissahan äkkiä unohtuvat kaikki opiskelut ja työt mitä tämän unelman eteen on tehty. Yhtäkkiä olenkin ihan turha surkimus, jolla ei ole mitään osaamista koskaan ollutkaan.

Minähän olen se, jolle on annettu sillä lusikalla, eikä suinkaan sillä kultaisella.

Olen varovaisesti mielessäni tilaillut universumilta jonkinlaista vahvistusta, että olen edelleen oikealla polulla. Ensimmäisessä blogitekstissanihän kerroin, miten elämä yhtäkkiä lähti ohjaamaan minua kohti Life Coach -opintoja ja asiat lähtivät rullaamaan uusille urille kuin itsestään.

 

Kyllä elämä kantaa

Pyysin siis universumilta vahvistusta sille, että olen oikealla polulla ja sen sain!

Olen jo aikaa sitten ilmoittautunut halukkaaksi opiskelemaan yrittäjyyden ammattitutkintoa. Olin ajatellut tämän koulutuksen tuovan itselleni lisää osaamista ja itsevarmuutta tuoreena yrittäjänä.

Niin vain kävi, että tänään sain koulutuksen tarjoajalta viestiä, että minut on hyväksytty mukaan opiskelemaan!  Taas kerran sain huomata, että elämä kantaa. Nyt sain toivomani vahvistuksen yrittäjyydelleni ja tarjolle tulisi kaipaamaani tukea ja apua.

Polku ohjautuu taas lempeään suuntaan

Edellytyksenä opinnoille oli kuitenkin oman mentorin hankkiminen. No tästähän meinasi päähäni kasvaa harmaa hius jos toinenkin. Selailin liitteenä olevaa mentoritarjontaa ja yksi esittely toisensa jälkeen sai minut kutistumaan kokoon: Ei kai minusta taida tähän olla. Kaikista ehdokkaista tuli niin kovin pätevä ja bisneshenkinen kuva. No hei, sellaisenhan minä kai juuri tarvitsenkin: pätevän ja bisnehenkisen mentorin! Mutta ei. Jokin nyt vain vastusti.

Silloin päähäni välähti Iina Lempinen ja Valmiina Coaching! Yhtäkkiä tuntui, kuin asia olisi tähtiin kirjoitettu! Ensimmäisen kerran löysin Iinan vuosia sitten Saara ja Meri Aallon podcastista, jossa hän oli vierailemassa. Sen jälkeen olen pitäny Iinan mukana seuraamissani ihmisissä ja olenpa kerran osallistunut hänen järjestämälleen verkkokurssilleenkin. Joistain ihmisistä vain tulee tosi hyvä fiilis ja minulle sellainen on Iina. Pätevä, mutta silti sydämellinen ja helposti lähestyttävä. Ja voiko se toisaalta ihan pieleenkään mennä, jos Lempeyttä elämään kohtaa Lempisen?

Tänään sitten laitoin Iinalle viestiä. Ja mehän aloitamme yhteisen polkumme ensi vuonna, minun opiskelujeni merkeissä!

Tarinan opetus?

Tiedän, että se ei ole helppoa.. Mutta yritä uskaltaa luottaa elämään! Itselleni eteen on tullut tässä elämän varrella toinen toistaan erikoisempia tilanteita. Sellaisia tilanteita, joiden myötä elämä on lähtenyt kuin itsestään ohjaamaan minua eteenpäin ja puhaltamaan tuulta heikoksi käyneiden siipien alle. Silloin kun olin uupunut, minulla ei ollut voimia eikä energiaa kuunnella sisimpääni, eikä katsella ympärilleni. Kuljin vain laput silmillä sinnitellen eteenpäin ja toimin ulkoisen ohjauksen mukaisesti.

Tänä päivänä yritän yhä vahvemmin luottaa elämään ja itse tekemiini valintoihin. Korvaan kuiskutteleva Mörkökin saapuu yhä harvemmin paikalle. Ja kun Mörkö sitten saapuu, olen kyllä häntä vastaanottamassa. Enää hän ei luikahda vaivihkaa ihon alle ja tuhoa kaikkea, vaan joutuu kuulustelun kohteeksi: Ihanko oikeasti olen niin surkea, että minun kannattaisi suosiolla vain luovuttaa? Ihanko oikeasti en ansaitse koskaan mitään hyvää ja  minun kuuluu elää elämäni kärsien? No, vastauksethan ovat aika ilmiselviä.

Nyt on vuoden 2023 viimeinen päivä. Ensi vuodelle toivon sinulle kaikkea sitä, mikä tekee elämästäsi parasta mahdollista! Toivon, että uskallat luottaa omiin siipiisi. Lupaan sinulle, että lopulta elämä kantaa! Ja muista, et ole yksin.

 

 

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommentit
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x