Kotikoirolan vuosi



Kotikoirolan vuosi. Mitä kaikkea siihen mahtuukaan? Koska mun yritystoiminta on vuonna 2024 keskittynyt vahvimmin Kotikoirolan ympärille, niin ajattelin tehdä pienen koosteen Kotikoirolan vuodesta.

Mulle monirotuiset koirat on ihan samalla viivalla kuin rotukoiratkin ja jokaisen ainutlaatuisen sekoituksen lasken ihan omaksi rodukseen. Näin ajatellen Kotikoirolassa oli vuonna 2024 18 eri rodun edustajaa ja 23 eri persoonaa!  Ja vaikka oon pikkutytöstä saakka ahminut koirakirjoja, tuli tänäkin vuonna vastaan yksi entuudestaan tuntematon rotu.

 

Jokainen rotunsa edustaja on aivan täysin oma persoonansa

 

Vuosi toi vahvistusta sille, että jokainen rotunsa edustaja on aivan täysin oma persoonansa, vaikka rotumääritelmä kertoisi mitä. Parhaiten edustettuna oli tänä vuonna mittelspitz, joita hoitoon tassutteli kolmen eri persoonan verran. Ja hekin tietysti keskenään aivan erilaisia, ainutlaatuisen ihania tyyppejä!

 

Parhaiten edustettuna oli tänä vuonna mittelspitz
Parhaiten edustettuna oli tänä vuonna mittelspitz

 

Someseuraajille tututuimmaksi hoitotassulaiseksi tuli varmasti Kotikoirolan ihana päikkyläinen Hippu, jonka kanssa sain seikkailla koko vuoden. Välillä me järkättiin pyjamabileitäkin pelkkien hoitopäivien lisäksi. Myös porkkanavekkuli Ransu tassutteli alkuvuodesta tiiviisti päivähoidossa aamuporkkanaansa nauttimassa. Onpahan Kotikoirolassa vietetty myös Ransun 7 v  ja Hipun 2 v -synttäreitä!

 

Onpahan Kotikoirolassa vietetty myös Ransun 7 v  ja Hipun 2 v -synttäreitä!
Onpahan Kotikoirolassa vietetty myös Ransun ja Hipun synttäreitä!

 

Kotikoirolan maksuttoman vuorokauden voitti tänä vuonna upea Wellu, joka nautti omasta retriitistään lokakuussa. Oon iloinen, että juuri Wellu voitti arvonnan, sillä siinäpä vasta oliki mainio partanaama! Yhtä iloinen olisin varmasti ollut kenestä tahansa muustakin voittajasta. Mutta kyllä Wellun kanssa saatiin ihan erityisen hienot paardit tulille mehtälenkin yhteydessä! Poika riemastu seikkailusta niin valtavasti, että sammalet vaan pölisi! Hauska juttu on muuten seki, että Hippu, Ransu ja Wellu on kaikki olleet aikoinaan Hervannassa koirien päväkoti Moonwellsissa!

 

Kotikoirolan maksuttoman vuorokauden voitti tänä vuonna upea Wellu
Kotikoirolan maksuttoman vuorokauden voitti tänä vuonna upea Wellu

 

Hoitotassulaisten terveyshaasteissa on tänäkin vuonna eletty sydänverellä mukana. Myös täällä Kotikoirolassa on jaettu lääkityksiä ja tehty erilaisia hoitotoimenpiteitä. Ja välillä on siivoiltu oksennuksia ja muita tuotoksia. Onkin ihan hyvä, että aikoinaan päädyttiin pitämään lattioilla Kotikoirolapäivinä eri mattoja. Näin voidaan ihan rauhassa pyykkäillä, koska varamattoja on aina saatavilla.

Sekin on tärkeä uutinen, että ainaki yks Kotikoirolan asiakas on tänä vuonna saanut pentuja, nimittäin ihana kultainen Bella ! Tiedossa ei ole muita perhettä perustaneita hoitolaisia – joskin useammalle on tullu kotilaumaan uusia koirasisaruksia.

Yksi poikkeuskin tänä vuonna tehtiin, sillä retriitille otettiin hoitotassulainen, joka ei käynyt etukäteen tutustumassa Kotikoirolaan. Ja hei, riski kannatti: Kuinka ihana hoitopoika me Tuhtosta saatiinkaan! Niin oli poika hoidossa, ku ois ollu täällä monet kerrat ennenki. Ehkä näin voisi tehdä joskus vastaisuudessakin, jos se käytännön syistä on järkevää.

 

Kuinka ihana hoitopoika me Tuhtosta saatiinkaan
Kuinka ihana hoitopoika me Tuhtosta saatiinkaan

 

Lisäksi tänä vuonna on välillä oltu retriitillä hoitotassulaisten kotona. Kotikoirola sijaitsee viidennessä kerroksessa, joten periaatteessa hoitolaisella pitäis tarvittaessa olla valmiudet kulkea viisi kerrosta myös portaita pitkin. Tänä vuonna talon hissi onkin  muutamaan kertaan ollut huoltotoimenpiteiden vuoksi poissa käytöstä. Niinpä Puppea ja Pampia mentiinki hoitamaan heidän omaan kotiinsa! Tämäki kokemus oli sen verran hyvä, että oon valmis ottamaan tarvittaessa uusiksi. Puppea ja Pampia hoitaessa saatiin tutustua myös naapurin ihanaan Bobaan, joka myöskin kesällä sai uuden koirasisaruksen.

 

Puppea ja Pampia mentiinki hoitamaan heidän omaan kotiinsa
Puppea ja Pampia mentiinki hoitamaan heidän omaan kotiinsa

 

Kotikoirola on kuuluisa legendaarisista pullakahaveistaan ja niitä pyritään kyllä tarjoamaan kaikille hoitolaisille! Nykyään pullantäytteet tulee aina hoitolaisten mukana, sillä kaikenmaailman myrkytyskohujen jälkeen ei valitettavasti uskalla enää vapaasti  tarjoilla mitään herkkuja tai muitakaan syömisiä. Lisäksi erilaisia allergioita niin paljon, että on viisaampaa pitää kiinni koirien omista ruokavalioista.

 

Kotikoirola on kuuluisa legendaarisista pullakahaveistaan
Kotikoirola on kuuluisa legendaarisista pullakahaveistaan

 

Toinen juttu, mistä Kotikoirola on kuuluisa, on seikkailut! Tänäkin vuonna me on seikkailtu tässä lähimehtissä ja järven rannoilla, mutta lisäksi me on käyty välillä autolla seikkailemassa vähä kauempanaki. Nämä kaukomatkat sovitaan aina hoitotassulaisten kotilaumojen kanssa erikseen. Jos koiruus ei isommin piittaa autoilusta, niin eipä me toki sitte autoilemaan ihan huvin vuoksi lähdetä. Pirkanmaalla on ihania koirametsiä, joissa voi vuokrata koko alueen itselleen ja pitää koiraa vapaana. Pari kertaa on käyty koirametsässäki leikkimässä. Näissä tilanteissa meillä toki täytyy olla varmuus, että hoitolainen malttaa sitte myös luopua vapaudestaan ja palailla meijän kanssa kiltisti Kotikoirolaan.

Toinen juttu, mistä Kotikoirola on kuuluisa, on seikkailut
Toinen juttu, mistä Kotikoirola on kuuluisa, on seikkailut

 

Eikä me koko aikaa kahvitella tai seikkailla. Välillä meillä ihan vaan köllötellään ja öllötellään! Kotikoirolassa asiakkailla on vapaa pääsy kaikkialle. Saa hengailla ulkoravintelissa, tai lepäillä sohvalla. Aina on tarjolla rapsutuksia ja leikkiseuraa, jos vaan sellaista ollaan vailla. Yöllä saa nukkua vieressä tai koisailla sohvalla tai lattialla. Meijän pitkäaikaisin hoitolainen Bruno tykkää esimerkiksi aloitella yönsä luolassa sängyn alla ja tulla sitte aamuviideltä sänkyyn, Kotikoirolan emännän tyynylle karvalakiksi. Ja nostopalvelu kuuluu aina sopimushintaan!

 

Eläimen luottamuksen voittaminen on yksi maailman parhaista asioista

 

Hauskimpia hetkiä Kotikoirolassa on ne hetket, kun koira saapuu tänne iloisena, häntä heiluen! Ja ihan erityisen hienoja hetkiä on ne, kun vaikka hissiä aristeleva koira alkaa meillä ollessaan reippaasti matkailemaan hissillä. Tai valjaita karsastava koira oppii huomaamaan, ettei valjaiden laittamista tartte arastella. Ja siitä tulee myöskin hyvä mieli, kun koira luottavaisesti antaa tehdä hoitotoimenpiteitä. Ylipäätään eläimen luottamuksen voittaminen on yksi maailman parhaista asioista. Ehkä jopa paras? Heitä kun ei auta mielistellä, vaan he ihan oikeasti itse päättävät kenestä tykkäävät ja kenet päästävät lähelleen.

Kaikki Kotikoirolassa retriitillä olleet hoitotassulaiset tuo mieleen hyviä muistoja ja saa hymyn huulille. Jos kaikki muistot ei pelkästään hyviä olekaan, niin ovatpa ainakin opettavaisia. Joka ikisestä hoitolaisesta haluaisin myös laittaa kuvan tänne blogiin, mutta onneksi näette heidät kaikki mun somessa. Jokainen rotunsa edustaja on aivan täysin oma persoonansa ja jokaisesta hoitolaisesta voisi kirjoittaa vaikka ihan oman blogitekstinsä!

Toki myös kohtaamiset hoitassulaisten kotilaumojen kanssa on olleet todella ihania! Samanhenkisten ihmisten kanssa tulee helposti juttuun, eikä yhteistä kieltä tartte haeskella. Kaikilla asiakkailla on onneksi rakastavat ja hyvät kodit ja yhdessä aina varmistetaan, että retriitistä tulee juuri kulloisenkin koiran muotoinen. Siinä missä eläimen luottamuksen voittaminen on yks maailman parhaista asioista, on sitä myös taustalauman luottamuksen ansaitseminen.

 

Kotikoirolan vuosi - mitä kaikkea siihen mahtuukaan?
Kotikoirolan vuosi – mitä kaikkea siihen mahtuukaan?

 

Kotikoirolan vuosi – mitä kaikkea siihen mahtuukaan?

 

Ens vuodelle lienee odotettavissa vähän uusiakin tuulia, kun mun opiskelut koirien hyvinvoinnin parissa helmikuussa alkaa. Tästä kerron sitten lähempänä lisää! Se pitää vielä mainita, että aika paljon oon joutunut valitettavasti myymään ei oo:ta. Kannattaa silti aina kysellä hoitopaikkaa, sillä tilanteet tuppaa elämään ja peruutuksiakin välillä tulee. Mielelläni laitan aina varakoiran kalenteriin muistiin!

Kotikoirolan vuosi – mitä kaikkea siihen mahtuukaan? Kuten huomaat, niin aika paljon kaikenlaista.

Kiitos ku tutustuit Kotikoirolan vuoteen 2024. Lisätietoja Kotikoirolasta löydät täältä: Kotihoitoa koirille tarjoaa lempeä koirahoitola Tampereella.  Jos sinua kiinnostaa, miten Kotikoirola alunperin sai alkunsa, voit piipahtaa täällä: Tassunjälkiä sydämessä.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommentit
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x