Kun sisäinen jarru hirttää kiinni..
Tiedätkö sen tunteen, kun olet jo etukäteen päättänyt tehdä jonkin asian tiettynä ajankohtana ja sitten lamaannutkin ihan täysin kun tuo ajankohta vihdoin koittaa? Et ole yksin ongelmasi kanssa.
Asia voi olla ihan pieni, mutta tunne on yleensä suuri. Ja usein tuo suuri tunne pitää sisällään häpeää, pettymystä ja itsesyytöstä. Voi olla, että tuolle suunnittelemallesi asialle on olemassa vain yksi hyvä ajankohta, mutta tuossa ajankohdassa et yksinkertaisesti saa itsestäsi mitään irti. Usein näissä tilanteissa olo saattaa tuntua ylivireiseltä ja siltä, että päässä vilistää tuhat ja yksi ajatusta, eikä mistään saa kiinni. Tuntuu, että tahdonvoima ja kaikenlainen kyky toimia halutun asian edistämiseksi ovat täydellisesti kadoksissa. Olo voi olla samaan aikaan täysin lamaantunut ja hurjan ylivireinen.
Olenko laiska?
Näissä tilanteissa saatat pysähtyä miettimään mistä tämä kaikki johtuu: Olenko kenties laiska? Haluanko mieluummin lötköttää sohvan pohjalla aivot narikassa ja tuijottaa kännykkää tai televisioruutua?
Lohdutuksen sana: Et ole yksin ongelmasi kanssa ja tuskin olet laiskakaan. Jos löysäilysi on oma tietoinen valinta, nautit omasta lepohetkestäsi täysin siemauksin, etkä uhraa ajatustakaan asialle, jonka olit suunnitellut hoitavasi. Jos kuitenkin tunnet tilanteessa stressiä ja jopa ahdistusta, ei kyseessä ole oma valintasi, laiskuudesta puhumattakaan. Vaikka ulkoisesti saatat näyttää levolliselta ja rennolta, sisimmässäsi olet kireä kuin viulunkieli. Tälle jumi-ilmiölle on olemassa ihan oikea hieno nimikin: Prokrastinaatio. Ilmiöstä on kirjoittanut mm. opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävä valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Nyyti ry,
Lamaantuminen ei suinkaan ole ainut tapa jumahtaa ja estyä tekemästä suunniteltua asiaa. Mieli saattaa kehitellä tilanteeseen myös sijaistoiminnon: Yhtäkkiä tunnetkin palavaa tarvetta alkaa tekemään suursiivousta tai jotain muuta askaretta, jonka kyllä voisi suorittaa muunakin ajankohtana.
Mistä tässä oikein on kyse?
Vitkutteluun ja lamaantumiseen voi varmasti olla monia syitä, mutta nämä vaihtoehdot ovat itselleni jollain tavalla tuttuja:
- Saattaa olla, että suunnitelemasi asia on kasvanut omassa mielessäsi niin suureksi, ettei sinulla yksinkertaisesti ole voimia aloittaa sen tekemistä. Olet ehkä jo etukäteen päättänyt hoitaa koko asian kerralla kuntoon ja työmäärä saa sinut lamaantumaan. Sen sijaan, että pilkkoisit asian osiin ja hoitaisit siitä jotain, asia jääkin kokonaan hoitamatta.
- Asia ei aidosti ole sellainen, joka tekee sinulle hyvää ja johon sinun kannattaa panostaa. Sisäinen suojelijasi pistää kapuloita rattaisiin ja yrittää saada sinua miettimään asiaa uudemman kerran.
- Jokin sisimmässäsi kaipaa tulla kuuluviin. Jos pystyt pysähtymään ja rauhoittumaan, millainen tunne stressin ja ahdistuksen alta mahtaakaan löytyä? Onko sisälläsi surematonta surua tai piilotteleeko sydämessäsi pelko? Ehkä sinua alkaakin itkettämään, kun annat tunteen nousta pinnalle ja annat sille tilaa.
- Asian edistäminen veisi elämääsi jollain tavalla eteenpäin, mutta sisimmässäsi pelkäät tuon uuden askeleen ottamista. Saatat jopa alitajuisesti uskoa, ettei sinulla ole oikeutta päästä elämässäsi haluamaasi asiaa kohti ja uskomuksesi jarruttaa sinua.
- Sinulla on luontainen tapa jättää asiat viime tippaan ja toimit parhaiten pienen stressin ja paineen alla.
- Ehkä alatkin olemaan sen verran kuormittunut, että ihan oikeasti olisit levon tarpeessa.
Mikä sitten avuksi?
Jokaisella on varmasti omat keinonsa päästä näistä jumitilanteista eteenpäin. Itse yleensä katkaisen tilanteen pysähtymällä tunteitteni äärelle tai lähtemällä tilanteesta konkreettisesti pois. Saatan myös tehdä jotain luovaa, mikä auttaa purkamaan tunnetta ulos.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa yritän välttää lukkiutumista minkään vempeleen äärelle. Yritän sietää omaa oloani ja kuulostella minkälaisia tunteita sisimmässäni piilottelee. Aika usein näissä tilanteissa ärsyyntymistä seuraa puhdistava itku. Saatan tarvittaessa turvautua myös kehollista ylivireystilaa purkavaan harjoitukseen TRE-tärinän tai EFT-naputtelun avulla. Toisinaan rauhoitun tekemällä itselleni reikihoidon. Yleensä tilanne helpottuu kuitenkin jo sillä, kun maltan pysähtyä miettimään mitä minulle oikeasti kuuluu ja mikä minussa kaipaa huomiota.
Toisessa vaihtoehdossa lähden useimmiten ulos luontoon. Luonnossa kulkiessani kuuntelen luonnon ääniä ja ihastelen luonnon kauneutta. Koskettelen puita ja kiviä ja usein löydän itseni halaamasta tuttua koivua. Talvisin saatan ottaa käsineet pois käsistä ja viilentää käsiäni lumessa. Nämä aistikokemukset auttavat maadoittumaan ja hiljentämään hälinää pään sisällä. Luontoon hakeutumisen sijasta saatan myös lähteä tapaamaan itselleni tärkeää ihmistä. Usein toisen ihmisen kanssa jutteleminen auttaa pääsemään irti omasta jumitilasta.
Kolmas vaihtoehto on kirjoittaa, laulaa, piirtää tai vaikka maalata. Tehdä jotain luovaa, joka auttaa purkamaan hälinää pään sisässä.
Kaiken kaikkiaan ajattelen tuon jumitilan olevan sellainen tila, missä olen liiaksi oman pääni sisällä. Päässä alkaa olemaan ruuhkaa, joka pitää jollain tavalla saada puretuksi.
Muista, et ole yksin ongelmasi kanssa ja tuskin olet laiskakaan. Kyseessä lienee jonkinlainen selviytymismekanismi tilanteessa, jossa jokin palanen ei ole ihan kohdallansa. Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?
