Lemmikin menetys aiheuttaa usein syvää surua. Menetys voi olla niin raskas kokemus, että elämän jatkaminen ilman lemmikkiä tuntuu lähes mahdottomalta: Yhtäkkiä elämästä katoaa rakas perheenjäsen ja arki muuttuu perusteellisesti. Aina menetys ei liity lemmikin kuolemaan, sillä myös lemmikin muutto uuteen kotiin ravistelee arkea ja aiheuttaa suurta surua.

Suhteesta lemmikin kanssa tulee usein erityisen läheinen, sillä lemmikki on vahvasti läsnä ihmisensä arjessa. Lemmikin menettäminen voikin tuntua vaikeammalta, kuin läheisen ihmisen menettäminen. Lemmikin kuolema ei ole vähäpätöisempi asia, kuin ihmisen kuolema. Eikä hamsterin kuolema ole vähäpätöisempi asia kuin koiran kuolema. Jokainen elämä on arvokas, eikä kenelläkään ole oikeutta tuomita tai arvostella toisen surua. Toisinaan ympärillä olevien ihmisten voi kuitenkin olla vaikea suhtautua menetyksen aiheuttamaan suruun. Lemmikkiään surevalle saattaakin tulla sellainen olo, ettei surusta oikein voi puhua. Pahimmillaan lemmikkinsä menettänyt saattaa saada osakseen vähätteleviä kommentteja tai hämmästelyä suruunsa liittyen.

Jostain syystä lemmikin menettämiseen on tarjolla kovin vähän tukea. Aihe koskettaa minua syvästi ja olen jo vuosia pohtinut, millä tavalla voisin auttaa ja tukea lemmikin menettämisen aiheuttamassa syvässä surussa. Olen itse menettänyt useita rakkaita lemmikkejä ja lisäksi olen ollut paljon tukena lemmikkinsä menettäneille läheisille ja asiakkaille.  Syvästä rakkaudesta ja auttamisen toiveesta syntyi lopulta pieni Lempeät Jäähyväiset Lemmikille  -tuoteperhe. 

 

Lemmikin menetys aiheuttaa usein syvää surua.
Lemmikin menetys aiheuttaa usein syvää surua.

 

Lempeät Jäähyväiset Lemmikille

 

Mistä löytää lohtua, kun kaikista rakkain on yhtäkkiä poissa? Kun koti tuntuu tyhjältä, eikä elämä tunnu enää elämisen arvoiselta. Menetyksen tuntee jokaisella solulla ja elämä on perusteellisesti muuttunut. Tueksi tämän surun ja ikävän keskelle olen luonut Lempeät Jäähyväiset Lemmikille –verkkokurssin, e-kirjan ja maksuttoman minioppaan . Kerron sinulle ensin verkkokurssista, jonka pohjalta olen kirjoittanut e-kirjan.

Kurssi on kuin lempeä halaus elämän synkimmällä hetkellä.

 

Tämän kurssin muodossa toimitettavan halauksen syleilyyn kätkeytyy mm.

 

💜 Konkreettisia neuvoja selvitä vaikeissa tilanteissa, joita lemmikin menettämisen jälkeen saattaa tulla vastaan.

💜 Ehdotuksia erilaisiin tapoihin muistaa lemmikkiä ja pitää huolta omasta hyvinvoinnista.

💜 Lempeitä rentoutusäänitteitä, runoja ja kehollisia harjoituksia tukemaan jaksamista.

💜 Tutustuminen surun, syyllisyyden ja menetyksen taustoihin auttaa ymmärtämään omaa tilannetta paremmin.

💜 Valmennuksellisia tehtäviä, jotka auttavat käsittelemään omaa tilannetta ja tukevat hyvinvointia.

 

Kurssi koostuu kuudesta askeleesta, joista jokaisessa on oma lempeä teemansa. Omaa matkaasi voit edetä turvallisesti ja lempeästi – itseäsi kuunnellen. Kurssimateriaali on monipuolista ja aiheen äärelle voi pysähtyä kuunnellen, kirjoittaen, lukien tai katsellen.

Koko materiaali on käytössäsi saman tien. Voit siis itse päättää, milloin haluat pysähtyä aiheen äärelle ja missä järjestyksessä haluat matkaasi kulkea.

Lempeät Jäähyväiset Lemmikille -verkkokurssilla on tosiaan myös pikkusisarus, samanniminen e-kirja.  Osa verkkokurssin materiaalista löytyy e-kirjan sivuilta, joka kurssin tapaan koostuu kuudesta lempeästä askeleesta. Voit halutessasi tulostaa koko kirjan tai osan sivuista. Jos päädyt myöhemmin hankkimaan itsellesi verkkokurssin, saat siitä 15% alennusta, sillä e-kirjan sisältö löytyy myös verkkokurssin materiaalista.

Lisäksi olen luonut maksuttoman minioppaan, jonka pääsee halutessaan tilaamaan itselleen tästä.

Omat edesmenneet lemmikkini olivat vahvasti mukana näitä tuotteita luodessani. Työskennellessäni kävin läpi uudelleen kaikki omatkin menetykseni, eikä kyyneliltäkään säästytty. Aiheena lemmikin menettäminen on sen verran herkkä ja tärkeä, että kyyneleet olivat mielestäni lähes välttämätön lisämauste tehtävän äärellä.

 

Arvokkaat muistot säilyvät ikuisesti sydämessä.
Arvokkaat muistot säilyvät ikuisesti sydämessä.

 

Muuta tukea menetykseen

 

Valitettavasti lemmikin menettämiseen liittyvään suruun on toistaiseksi aika vähän tukea tarjolla. Onneksi meillä täällä Suomessakin järjestetään muutamia sururyhmiä lemmikkinsä menettäneille ihmisille. Pirkanmaalla sururyhmiä järjestää Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU ry , joka ilmoittelee ryhmistä kotisivullaan. Lisäksi sururyhmiä on järjestetty seurakunnan toimesta ainakin Etelä-Suomessa. Lohtu Akatemia tarjoaa nykyään koulutusta eläindoulatoimintaan.  Olen todella kiitollinen näistä kaikista tahoista, jotka lemmikkinsä menettäneitä auttavat ja tukevat.

Olen jo yli 10 vuotta sitten perustanut ystäväni kanssa Facebook-ryhmän lemmikkinsä menettäneille. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki, ketkä kaipaavat vertastukea omaan tilanteeseensa. Olen myös kirjoittanut lemmikin menettämisestä ja omista kokemuksistani aiheeseen liittyen myös blogissani. Lisäksi olen ollut lemmikin menetykseen liittyen mukana Yle Rovaniemen haastattelussa. Juttu kokonaisuudessaan ja oma puhelinhaastatteluni löytyvät tästä.

 

Menetyksen myötä elämästä poistuu rakas perheenjäsen.
Menetyksen myötä elämästä poistuu rakas perheenjäsen.

 

Omia kokemuksia menetyksistä

 

Olen itse elämäni aikana menettänyt useita lemmikkejä. Kaikkia kohtaamiani menetyksiä on yhdistänyt valtava suru ja ikävä ja suurinta osaa myös pitkä ja vaikea toipumismatka. Toipumista on usein vaikeuttanut syyllisyys, jonka menetys on jättänyt jälkeensä. Kun suuren surun ja ikävän rinnalle nousee vielä syyllisyydentunteita, saattaa arjessa jaksaminen olla vaikeaa. Omissa tilanteissani en muutenkaan oikein osannut käsitellä menetyksen mukanaan tuomia tunteita. Koin helpommaksi sulkea suruni piiloon, syvälle sydämeeni. Tämä on yksi syy, minkä takia haluan auttaa muita lemmikkinsä menettäneitä: Toivoisin, että jokaisella olisi mahdollisuuksia ja taitoja kohdata omat tunteensa, jotta ne eivät jäisi varjostamaan elämää kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Lemmikin menetys aiheuttaa usein syvää surua.

Oman arjen jatkaminen ilman tuota rakasta ystävää saattaa tuntua lähes mahdottomalta. Lemmikki on merkittävä osa arkea ja tunnesidos vahva. Usein lemmikin menettäminen tulee kohdalle niin arvaamatta, ettei tilanteeseen ole ollut mahdollista edes valmistautua. Onko rakkaan ystävän menetykseen toisaalta edes mahdollista valmistautua? Vaikka tieto tulevasta menetyksestä olisi etukäteen olemassa, voi jäähyväisten hetki silti olla hämmentävä ja herättää järkytyksen tunteita.

Menetyksen myötä elämästä poistuu rakas perheenjäsen ja arki muuttuu perusteellisesti, olipa sitten kyseessä lemmikin kuolema tai lemmikin muutto uuteen kotiin.

 

Kiitos kaikesta rakas ystävä.
Kiitos kaikesta rakas ystävä.

 

Lempeyttä elämään
Yksityisyys

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet mm. tunnistavat sinut seuraavan kerran kun vierailet täällä tai kirjaudut kurssialustalle. Evästeet myös auttavat meitä ymmärtämään, mitkä osat sivustoa ovat kaikista hyödyllisimpiä ja tuovat kävijöillemme lisäarvoa. Voit lukea tietosuojasta lisää täältä.